Ensin kannettiin kaikki roskat ja pahvilaatikot ulos ja rullattiin pois kuukausien ajan lattiaa peittäneet suojamuovit ja -paperit. Muovien ja papereiden alta paljastunut näky ei ollut mitenkään ilahduttava. Niinpä kutsuin pääsiäisvieraaksi tämän hurmaavan kaverin:
Kolmimoottorinen teollisuusimuri, jolle äänenvaimennus oli täysin tuntematon käsite! Mutta kyllä kaverilla riitti tehoa niin paljon, että annoin heti anteeksi pienet meluhaitat.
Imuroinnin jälkeenkin lattia jäi betoniin takertuneen kipsipölyn vuoksi vaaleaksi ja laikukkaaksi, joten seuraavaksi sen kimppuun käytiin luudun, harjan ja jopa hienojakoisen teräsvillan kanssa.
Onneksi minun ei ole tarvinnut ihan yksin pakertaa salissa pääsiäispyhinä. Huimapäisenä ihmisenä Muriel on saanut vastuulleen useimmat korkean tason tehtävät:
Välillä hänet palautettiin kuitenkin takaisin maan pinnalle...
Tavaroistani ensimmäisinä saliin muuttivat silityslauta ja -rauta, sillä Daniel ja Muriel solmivat bambulamppujen kankaat paikoilleen, ja sitä ennen ne piti tietysti silittää edustuskuntoon.
Puuseppä kävi asentamassa yläkerran parvelle uuden QuickStep-lattian.
Ja minä vain jatkan betonilattioiden puunaamista ja luutuamista päivästä toiseen... Kyllä tästä joskus vielä valmista tulee!