Nyt uskaltaa suunnitella jo sisustustakin

Totta puhuen olen suunnitellut salin sisustusta kyllä jo vuosikaudet... Mutta nyt se on jo todellisempaa: sen jälkeen kun ikkunat ja ovet oli uusittu ja uudet, vaikkakin vähäiset, väliseinät oli saatu paikoilleen, minun on ollut helpompi kuvitella tulevaa kotiani mielessäni, kun tila ja ulkoa tuleva valo ovat kohdallaan.

Valaistuksen suunnittelu on ollut kaikkein monimutkaisinta. Kun tila on vielä ihan tyhjä, on vaikea tietää, mihin minkäkin lampun haluaisi pystyttää. Työtä vaikeuttaa myös se, että olohuoneen kattoon tulevat valaisimet on pakko asentaa paikoilleen jo tässä remonttivaiheessa, kun rakennustelineet ovat vielä käytössä, sillä huone on korkeimmasta kohtaa kuusi metriä korkea. Onneksi sähkömies on ollut tosi kärsivällinen, vaikka viime lauantaina hän kyllä sanoikin nauraen, että olisi kiva "jos Madame ei ensi kertaan mennessä muuttaisi enää mieltään valaisimien paikoista".

Uusia huonekaluja en ole juuri ostanut, mutta joitakin vanhoja kierrätettyjä huonekaluja on saatettu uuteen uskoon. Nämä tuolit sain yhdeltä kaveriltani, ja koska punainen on kaikissa sävyissään lempivärini, maalasin tuolitkin tietysti sitten punaisiksi. Vanhempi poikani Thomas kutsuu tätä kirkaanpunaista sävyä "suomenpunaiseksi". Johtuisikohan se siitä, että monista Suomen-lomista parhaiten ovat jääneet mieleen kaikki Suomessa vietetyt joulut?

Suomesta tuodun sivustavedettävän sängyn Thomas hioi ja vahasi. Lopputulos miellytti myös koiria, jotka totesivat sängyn olevan juuri passeli kahdelle koiralle!

     
Jotakin uuttakin olen sentään ostanut. Pari viikkoa sitten törmäsin elämäni jalkalamppuun nykyiseen kotikaupunkiini äskettäin perustetussa sisutusliikkeessä NAMO Concept (https://www.facebook.com/namoconcept?fref=ts), jonka omistajat, äiti ja tytär, myyvät enimmäkseen itse tekemiään tai kunnostamiaan tuotteita. Paitsi että lamppu on minusta todella kaunis, se sopii kotiini myös siksi, että metallinen jalka on niin raskas, ettei edes pari sekopäistä koiraa saa sitä helposti kumoon. Lamppu jäi vielä liikkeeseen odottamaan muuttoani mutta onneksi voin ihastella sitä jo nyt valokuvista.

Tämä senkki lojui likaisena ja pölyisenä salissa jo silloin viisitoista vuotta sitten, kun ostin salin. Nyt se hiottuna odottelee uutta maalia sekä muuttoa takaisin Pyhän Joosepin saliin.

Haaveilua takkatulen loimusta ja porisevista kattiloista

Nyt, joulukuun alussa, ollaan jo niin pitkällä, että viimeistelytyöt alkavat olla käsillä. Marraskuun alkupuolella valettiin kylpyhuoneen lattia, ja laatoittajan on pitänyt tulla asentamaan lattialaattoja "ihan näinä päivinä" jo viimeiset kolme viikkoa...

Marraskuun puolivälin tienoilla asennettiin parven alle takka, joka jakaa olohuoneen kahteen osaan: parven alle jää pienempi telkkarihuone ja takan toiselle puolelle varsinainen olohuone. Marraskuun loppupuolella myös kattoikkunat saatiin kaivettua lopulta kokonaan esiin.

  
Toissapäivänä torstaina oli tärkeä päivä: keittiö asennettiin lähes valmiiksi. Asentamatta jäi vain liesituuletin, ja työtasoksi tuli väliaikaisesti valkoinen kamaluus, koska tilaamani työtaso katosi mystisesti kuljetuksen aikana. Uuden pitäisi kuitenkin saapua lähiviikkoina. Työtasosta huolimatta keittiö näyttää ihanalta, ja lapseni elävät toivossa, että minusta kuoriutuu uudessa keittiössäni lopultakin esiin herkullisia reseptejä loihtiva himokokkaaja. Sitä odotellessa...

Stressiä, stressiä

Koko remontin stressaavin jakso alkoi syyskuun puolivälin tienoilla, kun lattiaa alettiin kunnostaa. Alkuperäinen laattalattia oli ruma eikä sen alla ollut minkäänlaista eristystä, joten sitä ei voinut säilyttää.

Ensiksi lattia eristettiin tällaisilla muovilevyillä, joiden alla on styroksieristys:

Niiden päälle asennettiin lattialämmitysputket - tilan korkeuden vuoksi peruspattereista ei juuri olisi iloa.

Keskiviikkoaamuna 24. syyskuuta stressipisteet saavuttivat huippunsa: betoniauto oli tulossa kymmeneltä, mutta kello kahdeksalta havaittiin, että valmistelutöissä oli puutteita. Onneksi betonilattiatöistä vastaavan firman työmiehet olivat rivakoita ja mukavia, ja he auttoivat meitä viimeisissä valmisteluhommissa.

Täsmälleen kymmeneltä betoniauto sitten saapui ja tukki koko kadun. Autosta betoniputki johdettiin kahden naapuripihan yli salin sisälle.

Saliin tulee kylpyhuonetta ja parvea lukuun ottamatta hiottu betonilattia, jonka päälle ei siis tule mitään laattoja tms. Sävyksi valitsin tummanharmaan, mutta väriaine lisätään betoniin vasta sen jälkeen, kun lattia on jo valettu. Keskiviikkona puolenpäivän aikaan salissa näytti siis tältä:

Väriaineen sekoitus ja lattian hionta tehdään propellimaisilla koneilla - sen vuoksi tällaista betonia kutsutaan ranskan kielellä usein "helikopteribetoniksi".

Tämä vaihe alkoi keskiviikkona iltapäivällä ja jatkui aamuyöhön kello neljään.

Perjantaiaamuna (26.9.) lattiaan leikattiin saumat, joiden tarkoituksena on ainakin osittain estää railojen ja halkeamien syntymistä betonilattiaan.

Seinien pystytystä ja kielten sekamelskaa

Iso rooli remontissani ja sen edistymisessä on ollut pienellä firmalla, jonka pomo ja työntekijät ovat kaikki portugalilaisia. He ovat vastanneet seinien ja välikattojen eristämisestä ja pystyttämisestä, joten työ on ollut valtava.

Samaisen firman ansiosta remonttiin on sisältynyt myös jännitystä: välillä he katoavat paikalta - toisinaan päiviksi, toisinaan jopa viikoiksi - luultavasti tekemään loppuun jotakin kiireisempää ja tärkeämpää työmaata. Aluksi se oli minusta todella raivostuttavaa, mutta kaikkeen selvästikin tottuu. Heidän osuutensa ei ole vieläkään ihan ohi (he aloittivat heinäkuussa ja nyt on siis joulukuun alku), mutta nyt osaan suhtautua asiaan jo filosofisesti: kohta he varmasti taas ilmestyvät takaisin.

Toisaalta olisin varmasti ollut paremmin perillä heidän työskentelystään ja aikatauluistaan, jos meillä olisi ollut yhteinen kieli. He kaikki puhuvat tietysti portugalia, mutta useimmat eivät mitään muuta. Yksi osaa auttavasti ranskaa, mutta aina kun yritämme selvittää jotakin asiaa, keskustelun lopuksi olemme kumpikin yhtä epävarmoja lopputuloksesta. Yksi työmiehistä puhuu käsittääkseni hyvää saksaa, mutta oma saksan kielen taitoni oli aika olematon jo kouluaikoina yli 30 vuotta sitten. Mutta kun motivaatio on riittävä, onnistun latomaan aika monta saksan sanaa peräkkäin ja toisinaan olen jopa tullut ymmärretyksikin. 

Olohuonetta:

Kattoikkunat vielä keskeneräisinä:

Keittiön ja olohuoneen välinen seinä jää osittain auki:

Makuuhuoneen seinät jo vähän siistimpinä:

 

Kiirettä ja vipinää - lopultakin!

Kesäkuussa puuseppäystäväni teki lopun työmaan hiljaiselosta ja alkoi rakentaa näyttämölle tulevan keittiön sisäkattoa ja laajentaa parvea. Sisäkatosta piti tehdä tukeva, sillä keittiön yläpuolelle päätettiin tehdä vintti.

Parvella oli jo ennestään kaksi pientä huonetta sekä tila pienelle ylimääräiselle kylpyhuoneelle. Lisää huoneita en siis kaivannut, mutta halusin osaan olohuoneesta vähän matalamman katon, sillä olohuone on peräti kuuden metrin korkuinen. Totta puhuen pelkäsin, että olo olisi kuin asemahallissa, enkä tuntisi oloani oikein kotoisaksi, jos olohuoneessa ei olisi pientä nurkkausta, jonne voisin käpertyä kuin pesään. 

Samaan aikaan alkoivat kattotyöt. Vanha katto vuosi ja lisäksi katolla kasvoi sammalta enemmän kuin keskivertometsässä, mutta pahinta oli se, että katto sisälsi asbestia. Vanha katto kuskattiin siis jätteenkäsittelykeskukseen, ja tilalle rakennettiin uusi hieno katto, johon lisämausteeksi asennettiin myös kaksi kattoikkunaa.

Jo ennestään epämääräisessä kunnossa ollut piha alkoi tässä vaiheessa näyttää yhä hurjemmalta.