Vuonna 1934 rakennettu Salle Saint Joseph oli alunperin pienen katolisen seurakunnan juhlasali. Se sijaitsi entisen kotini takapihalla, ja kun se oli ollut myynnissä kymmenkunta vuotta, ostin sen pilkkahintaan vuonna 1999. Senkin jälkeen se vietti vielä vuosia tyhjillään ja toimettomana, kunnes lopulta päätin remontoida siitä itselleni kodin. Eri lupien saamiseen vierähti pari-kolme vuotta ja rakennustyöt alkoivat vasta vuonna 2013. Toivon muuttavani uuteen kotiini Pyhän Joosepin saliin alkuvuodesta 2015.

mardi 2 décembre 2014

Seinien pystytystä ja kielten sekamelskaa

Iso rooli remontissani ja sen edistymisessä on ollut pienellä firmalla, jonka pomo ja työntekijät ovat kaikki portugalilaisia. He ovat vastanneet seinien ja välikattojen eristämisestä ja pystyttämisestä, joten työ on ollut valtava.

Samaisen firman ansiosta remonttiin on sisältynyt myös jännitystä: välillä he katoavat paikalta - toisinaan päiviksi, toisinaan jopa viikoiksi - luultavasti tekemään loppuun jotakin kiireisempää ja tärkeämpää työmaata. Aluksi se oli minusta todella raivostuttavaa, mutta kaikkeen selvästikin tottuu. Heidän osuutensa ei ole vieläkään ihan ohi (he aloittivat heinäkuussa ja nyt on siis joulukuun alku), mutta nyt osaan suhtautua asiaan jo filosofisesti: kohta he varmasti taas ilmestyvät takaisin.

Toisaalta olisin varmasti ollut paremmin perillä heidän työskentelystään ja aikatauluistaan, jos meillä olisi ollut yhteinen kieli. He kaikki puhuvat tietysti portugalia, mutta useimmat eivät mitään muuta. Yksi osaa auttavasti ranskaa, mutta aina kun yritämme selvittää jotakin asiaa, keskustelun lopuksi olemme kumpikin yhtä epävarmoja lopputuloksesta. Yksi työmiehistä puhuu käsittääkseni hyvää saksaa, mutta oma saksan kielen taitoni oli aika olematon jo kouluaikoina yli 30 vuotta sitten. Mutta kun motivaatio on riittävä, onnistun latomaan aika monta saksan sanaa peräkkäin ja toisinaan olen jopa tullut ymmärretyksikin. 

Olohuonetta:




Kattoikkunat vielä keskeneräisinä:



Keittiön ja olohuoneen välinen seinä jää osittain auki:



Makuuhuoneen seinät jo vähän siistimpinä:




 

Aucun commentaire:

Enregistrer un commentaire