Vuonna 1934 rakennettu Salle Saint Joseph oli alunperin pienen katolisen seurakunnan juhlasali. Se sijaitsi entisen kotini takapihalla, ja kun se oli ollut myynnissä kymmenkunta vuotta, ostin sen pilkkahintaan vuonna 1999. Senkin jälkeen se vietti vielä vuosia tyhjillään ja toimettomana, kunnes lopulta päätin remontoida siitä itselleni kodin. Eri lupien saamiseen vierähti pari-kolme vuotta ja rakennustyöt alkoivat vasta vuonna 2013. Toivon muuttavani uuteen kotiini Pyhän Joosepin saliin alkuvuodesta 2015.

vendredi 28 novembre 2014

Moukarilla päin seiniä

Hajottaminenhan on remontoinnissa aina hauskinta. Salissa ei ollut kuitenkaan kovin paljon seiniä purettavaksi, sillä se on suureksi osaksi avointa tilaa, mutta edellisen omistajan rakentama kummallinen lisäosa päästiin kuitenkin purkamaan ja samalla tehtiin pariin seinään uusia oviaukkoja. 

Sisätyöt alkoivat siis suunnilleen samaan aikaan ulkotöiden kanssa kesällä 2013. Molemmat poikani ovat onneksi paljon äitiään lahjakkaampia remontointihommissa, ja he viettivät sinä kesänä päivän jos toisenkin työmaalla.




Entisen näyttämön paikalle tulee keittiö/ruokailuhuone:






Olohuoneesta tehtiin ovi kylpyhuoneeseen...


... ja kylpyhuoneen ja makuunhuoneen välillä tehtiin uusi oven paikka (vasemmalla uusi, oikealla vanha).


Samaan aikaan työmaalle tilattiin parruja näyttämön yläpuolelle rakennettavaa välikattoa ja parven jatko-osaa varten.



 

Aucun commentaire:

Enregistrer un commentaire