Vuonna 1934 rakennettu Salle Saint Joseph oli alunperin pienen katolisen seurakunnan juhlasali. Se sijaitsi entisen kotini takapihalla, ja kun se oli ollut myynnissä kymmenkunta vuotta, ostin sen pilkkahintaan vuonna 1999. Senkin jälkeen se vietti vielä vuosia tyhjillään ja toimettomana, kunnes lopulta päätin remontoida siitä itselleni kodin. Eri lupien saamiseen vierähti pari-kolme vuotta ja rakennustyöt alkoivat vasta vuonna 2013. Toivon muuttavani uuteen kotiini Pyhän Joosepin saliin alkuvuodesta 2015.

dimanche 30 novembre 2014

Ensimmäinen perheenjäsen muuttaa uuteen kotikyläämme

Odotan innolla muuttoa tulevaan kotiini ja kotikylääni, sillä kylä on kaunis ja naapurit sympaattisia, mutta ennen kaikkea elo hevosen ja kahden koiran kanssa on maalla monin verroin leppoisampaa kaupunkiin verrattuna.

Taika-haflinger otti varaslähdön ja muutti tulevaan kotikyläämme jo maaliskuussa, kun löytyi täydellinen tallipaikka vain neljänsadan metrin päästä Pyhän Joosepin salista. 



Ensimmäisinä päivinä naapurisopu oli laitumella vähän hakusessa...


Remonttitöiden puolesta koko kevät oli aika turhauttavaa: putki- ja lämmitysasentaja kävi tekemässä jotakin alustavia töitä mutta mitään muuta ei sitten tapahtunutkaan.


Aucun commentaire:

Enregistrer un commentaire