Vuonna 1934 rakennettu Salle Saint Joseph oli alunperin pienen katolisen seurakunnan juhlasali. Se sijaitsi entisen kotini takapihalla, ja kun se oli ollut myynnissä kymmenkunta vuotta, ostin sen pilkkahintaan vuonna 1999. Senkin jälkeen se vietti vielä vuosia tyhjillään ja toimettomana, kunnes lopulta päätin remontoida siitä itselleni kodin. Eri lupien saamiseen vierähti pari-kolme vuotta ja rakennustyöt alkoivat vasta vuonna 2013. Toivon muuttavani uuteen kotiini Pyhän Joosepin saliin alkuvuodesta 2015.

dimanche 23 novembre 2014

Seurakuntasali takapihalla

Pyhän Joosepin sali (Salle Saint Joseph) on vuonna 1934 rakennettu entinen seurakuntasali pienessä muutaman sadan asukkaan belgialaiskylässä Vallonian alueella. Minulle se päätyi vähän vahingossa: se sijaitsi entisen kotini takapihalla, ja kun se oli ollut myytävänä jo yli kymmenen vuotta, ostimme sen lopulta entisen mieheni kanssa pilkkahintaan vuonna 1999.

Siinä vaiheessa sali ei ollut toiminut seurakunnan juhlasalina enää kymmeniin vuosiin, vaan ennen meitä se oli kuulunut parikymmentä vuotta omaperäiselle herrasmiehelle, joka halusi tehdä siitä teatterin. Hän kirjoitti näytelmiä vallonin kielellä ja haaveili niiden esittämisestä omassa teatterissaan. Niistä haaveista jäi jäljelle vain kellastuneet arkkitehdin piirustukset, sillä kunta ei koskaan myöntänyt teatterille tarvittavia lupia.





Aucun commentaire:

Enregistrer un commentaire