Vuonna 1934 rakennettu Salle Saint Joseph oli alunperin pienen katolisen seurakunnan juhlasali. Se sijaitsi entisen kotini takapihalla, ja kun se oli ollut myynnissä kymmenkunta vuotta, ostin sen pilkkahintaan vuonna 1999. Senkin jälkeen se vietti vielä vuosia tyhjillään ja toimettomana, kunnes lopulta päätin remontoida siitä itselleni kodin. Eri lupien saamiseen vierähti pari-kolme vuotta ja rakennustyöt alkoivat vasta vuonna 2013. Toivon muuttavani uuteen kotiini Pyhän Joosepin saliin alkuvuodesta 2015.

jeudi 27 novembre 2014

Onni on iso puskutraktori

Varsinaiset työt oli kuitenkin aloitettava pihalta, sillä remontti olisi ollut suunnilleen mahdoton ilman kunnollista sisääntulotietä. Kun kaikki luvat ja muut paperit oli saatu kuntoon, pihatyöt alkoivat lopulta toukokuussa 2013. Mittava puskutraktori teki hetkessä selvää risukoista ja kompostikasoista.




Omenapuu ja saksanpähkinäpuu saivat kuitenkin jäädä paikoilleen.



Muutaman luovan tauon jälkeen pihatie alkoi olla käyttökunnossa syyskuussa 2013.





Aucun commentaire:

Enregistrer un commentaire